Uutiset

1.6.2016

Caverion voitti Promaintin Yritysinnovaatio 2016 -palkinnon

Palkitsemisperusteissa otettiin huomioon ennakoi.fi-palvelun sovellutusmahdollisuudet käytännön kunnossapidossa. 2 000 euron palkinto luovutettiin Caverionille Pohjoinen Teollisuus 2016 -tapahtuman yhteydessä 25.5.2016 Oulussa.

Ennakoi.fi on Caverionin kehittämä selainpohjainen verkkopalvelu ennakoivan turvallisuustyön tekemiseksi. Palvelussa tehdään turvallisuushavaintoja ja riskien arviointeja. Lisäksi esimiehet voivat hoitaa siellä myös turvatuokioita ja turvakeskustelukierroksia. Palvelu on tarkoitettu koko kumppaniverkoston käyttöön.

Palvelutoimittaja saa ennakoi.fi-palvelun kautta tehdyt ilmoitukset sähköpostiinsa jatkokäsittelyä varten. Ilmoitukset parantavat ja nopeuttavat tiedonkulkua.

”Palkinto on ilahduttava tunnustus turvallisuustyöllemme. Ennakoi.fi-palvelun avulla kumppanuusverkoston käyttöön saadaan turvallisuusmenettelyt, joilla olemme itse tehneet tuloksia. Ennakoiva turvallisuustyö lisää merkittävästi työn suunnitelmallisuutta, mikä näkyy sujuvuutena ja lopputuloksen ennustettavuutena”, kertoo Petri Lundahl, Caverionin Teollisuuden ratkaisut -divisioonan Suomen liiketoimintaryhmän kehittämisestä vastaava johtaja.

Promaint ry kannustaa kunnossapitoon liittyvien innovaatioiden suorittamista jakamalla vuosittain rahallisen tunnustuspalkinnon parhaiksi arvioimilleen kohteille. Palkinnon toivotaan lisäävän alaan kohdistuvaa tutkimus- ja kehitystyötä.

Valinnan suoritti yhdistyksen tutkimus ja koulutus -toimikunta täydennettynä ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Palkinnon rahoittavat Suomen Messusäätiö ja Kunnossapitoyhdistys Promaint ry

9.4.2013

Turvallisuus tehdään ennakoivalla turvallisuustyöllä

Isot organisaatiot ovat olleet hyvällä kehitysuralla turvallisuudessa jo vuosia. Hyvää turvallisuustulosta on tehty ennakoivan turvallisuustyön avulla. Nyt samalle kehitysuralle halutaan koko yhteisen työpaikan arvoketju. Käytännössä se tarkoittaa, että ennakoivan turvallisuustyön mallit ja ilmoituskanava tarjotaan kaikkien käyttöön.

Palvelutoimittajilta edellytetään yleistä (työturvallisuuskortti) ja kohdekohtaista (tehdasperehdytys) turvallisuustietämystä. Alihankkijayritysten kyvykkyyttä arvioidaan johtamisjärjestelmiä ja tunnuslukuja koskevien kyselyiden ja osin myös auditointien avulla. Turvallisuutta koskevien ohjeiden laiminlyönneistä on määritelty sakkokäytäntöjä. Työlupakäytäntö (olosuhdelupa) on vakiintunut asemansa, mutta riskien arviointia eli turvallisten työtapojen tunnistamista tehdään työkohteissa vaihtelevasti.


Hyväksyttäviä turvallisuustuloksia ei saavuteta ilman ennakoivaa turvallisuustyötä eli suunnitelmallista toimintatapaa, työntekijöiden jatkuvaa tietoisuutta työn riskeistä ja esimiesten esimerkillään antamaa merkitystä turvallisuuden tärkeydestä.

Yhteisellä asialla ja arvoketjun tukena
Caverion IndustriaMetsä GroupPohjolaPohjolan Voima - vesivoimaKemijoki